torstai 12. joulukuuta 2013

Viimeinen sny-paketti ja paljastus

Eilen illalla ehdin taas kahdeksan jälkeen lukemaan sähköpostia, ja sielläpä olikin numerosarja pakettia varten. Ei muutakuin vaatteita niskaan ja kaupalle! Lähettäjän nimi oli tällä kertaa eri kuin aiemmin, joten tiesin että paljastus tulee samassa paketissa. Äkkiä kotiin ja paketin purkuun. Sieltähän löytyikin kaikkea ihanaa: Kaksi kerää nalle-lankaa ihan minun väreissäni (tuolin selälle jääneestä kaulaliinasta huomaattekin), jonka sny ihan oikein taas tiesi. Paketissa oli myös upea suklaakonvehtirasia, lasinen purkki missä lisää herkkuja, tuoksukynttilä (omena-kaneli, ihana joulun tuoksu), kaksi pussukkaa silmukkamerkkejä (hirmu määrä! Arvasikohan sny:ni että ne saattaa vaikka kadota meikäläisen touhuissa). Lisää liilaa lautasliinoissa, sekä hauskoja ikkunaan laitettavia koristeita.



 Ihan mahtava SNY minulla on ollut, joka paljastui tämän blogin pitäjäksi: http://silmukatristissa.blogspot.fi/  En kyllä etukäteen yhtään arvannut, enkä hirveästi salapoliisin työtä viitsinyt tehdäkään, ajattelin että on paljon hauskempaa niin :) Sen kyllä olin huomannut että pohjoisen tyttöjähän salainen neuleystäväni on. Suuret kiitokset Sinulle, sain todella hienon kokemuksen näin ensikertalaisena tästä leikistä! Tuli kokeiltua kaikkea uutta ja tuohon värjäykseen jäin ihan koukkuun. Toivottavasti olen osannut olla omalle neuleystävälleni edes puoliksi yhtä hyvä. Että jäisi hyvä mieli. Hauskaa joulunodotusta kaikille leikkiin osallistuneille!!

4 kommenttia:

  1. Ihana kuulla, että paketti oli mieluinen. Hauskaa oli sinulle paketteja koota.
    Tunnelmallista joulunodotusta!

    VastaaPoista
  2. Todella mukava paketti. ja minustakin leikki on mukavampaa, kun ei tee salapoliisityötä. Mutta jos sattuu laskemaan yksi plus yksi, niin sitten on ihan eri juttu :)

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia paketista. Se saapui eilen perille.
    Ja heti kysymys: Mahtaako blogissa vilahtanut koira olla PONi?
    Minäkään en juurikaan salapoliisityötä teen. Hauska sattuma muuten, että knea oli minun viime kierrokseni salainen ystävä.

    VastaaPoista
  4. Kaikki paketit olivat mieluisia Knea! Red Dragon: Minulla ei tuota yks plus yksi-vaaraa oikein edes ollut, niin aloitteleva tässä blogin pidossa ja muitten lukemisessakin :) -H- Hassu sattuma tosiaan! Koira ei ole rodultaan PON, vaan schapendoes :)

    VastaaPoista